Rakolan Penkki-Urheilijat


Rakolan Penkki Urheilijat (RaPU) ei ole urheiluseura eikä yhdistys, vaan se on kaveriporukka, jolla on samansuuntaisia harrastuksia.

RaPU näki päivänvalon syyskuussa vuonna 2000 kun kuusi kaverusta päättivät pitää yhteiset siivoustalkoot sekä tuulastusillan eräällä kesämökillä, josta ajansaatossa on kehkeytynyt porukan tukikohta. Joka syksyinen tuulastusiltamaperinne on jatkunut siitä saakka muuttuen syksyllä 2002 tuulastusviikonlopuksi.

Kesällä 2003 ryhmä teki aluevaltauksen myös kuningas jalkapallon ah niin antoisalla mutta myös kivuliaalla saralla osallistumalla historiansa ensimmäiseen jalkapalloturnaukseen. Toki joukkueessa oli muitakin ruumiinkulttuurin harrastajia kuin nuo jo edellä mainitsemani  kaverukset. Varmaankin näiden ”ulkomaanapujen” ansiota olikin, että RaPU menestyi
ko. turnauksessa yli odotusten, päästen aina finaaliotteluun saakka (turnauksesta lisää toisaalla näillä kotisisuilla).

RaPU on laajentanut toimintaansa myös sulkapallon ihmeelliseen maailmaan järjestämällä yhden salivuoron viikossa tätä lajia harrastavien iloksi. Lisäksi toimintaan kuuluu muutakin kalastusta ja totta kai niin kuin lyhennekin enteilee myös ravustuksen jalon taidon harjoittamista. Ja onpa RaPU myös toiminut kulttuurin saralla harjoittaen yhteislaulantaa ja runouttakin.

Kaikki RaPU:n toiminta perustuu hauskanpitoon ja mukavaan yhdessäoloon. Toiminnassamme ei missään vaiheessa ole ollut ja toivottavasti ei koskaan tule olemaankaan ryppyotsaisten hampaat irvessä puurtavien/pelaavien temmellyskenttä.

Toivotamme kaikille sivuillamme kävijöille iloa arkeen ja varsinkin juhlaan. Nämä sivut on tarkoitettu kannustukseksi ja innoittajaksi myös muille vastaaville ryhmittymille.

[RaPU] [Kalastus] [Tikkapelit] [Runoja I] [Runoja II] [Kuvagalleriat] [Penkkiurheilu] [MM] [Palaute]